Olen aina pyrkinyt olemaan oma itseni ja tekemään sitä mikä luontevaa on. Inhoan sanaa sessio, siinä on jotain liian teatterimaista. Keskustelimme pitkään edellisen tapaamisen jälkeen ja minä lupauduin sekä päätin ottaa tällä kertaa mirrin toiveet hyvin huomioon. Jotkut asiat eivät ole ihan helppoja, kuten kotikuri. Vähän ajattelin, että purskahdan itse nauruun, ellei tilanne aiheuta kurittamisen tarvetta. No pitkien pähkäilyjen jälkeen päädyin kompromissiin eli koirakouluun. Ostin koirien purulelun, tällaisen:

Ajattelin, ettei sen noutaminen kontaten ja suussa kuljettaminen ole mitenkään helppoa niinkin itsepäiselle otukselle kuin mirrille. Olin oikeassa. Ensinnä kokeilin ihan parin metrin matkaa ja asetin lelun tuolille. Se onnistui kohtuudella.

Eilen sidoin mirrin kunnolla ja annoin vitsojen tehdä tehtävänsä .. huonosti. En saanut häntä lupautumaan noutamaan ämpyilemättä ja pikkuhiljaa solmut löystyivät. Siitä tuli kuitenkin kivaa ... piiskasin ja katsoin hänen pyörimistään ja pyristelyään irti. Kun köydet oli irti, palattiin asiaan. Käskin noutamaan ja kun mirri ei totellut .. painoin niskasta alas ja piiskasin, kunnes hän ojensi lelun minulle kädellään. Silloin heitin sen nurkkaan ja piiskasin kunnolla. Aikaa kului ja takapuoli oli kauniisti viiruilla, ennen kuin mirri konttasi nurkkaan ja toi purulelun minulle hampaissaan. Taputin päätä ja kehuin .. näin kyyneleet ja otin hänet syliini. Itku oli kaunista ... ei kivusta vaan nöyryytyksestä johtuvaa.

Tuosta vessanoven lukitsemisesta sain oivan syyn rangaista. Se sopi hyvin tilanteeseen. Muuten kyllä päästiin siinä asiassa pitemmälle ... välistä ovi oli selkosellaan.

Kaikkea mukavaa tapahtui eikä vähäpätöisintä ollut mirrin itsetyydytys lopussa lattialla.

Omistaja