Kotona jälleen ... mietin mitä kaikkea tapahtui.

No maanantaina aamusta juotiin kaikessa rauhassa aamukahvit. Kiva asunto, ihan sopiva monenmoiseen leikkiin. Siitä käveltiin metroon ja sillä rautatieasemalle. Forumille mentäessä hän oli kovin hiljainen. Aloitettiin Partioaitan alennusmyynneistä. Katseltiin sopivaa housuhametta .. .hyvin lyhyttä, ensi kesän ulkoiluasuksi. Ei löytynyt sopivan väristä. Tai sitten vain ajatus on vielä liian vaativa.

Siinä vieressä on ihan kiva liike, millä on hyvä valikoima korsetteja. Ei kun sinne. mirri alkoi olla silminnähden jännittynyt. Aikamme kierreltiin liikettä ja katseltiin mitä kaikkea löytyy ja parkkeerattiin korsettihyllyn kohdalle. Monenmoista kivaa, mutta ei siitä oikein ilman myyjää mitään tullut. No myyjiä liikkeessä oli kolmekin, yksi tiesi korseteista ihan omastakin kokemuksesta ja hänen kanssaan juttelin aiheesta. Kun vielä sain perille sen, että korsetti tulee mirrille, päästiin sovittamaan. Odottelin hyllyjä katsellen kun he kokeilivat ensimmäistä ... se oli korkea. Ei sopiva mirrille. Seuraava oli kiva matala korsetti. metalliluilla Siitä kokeiltiin jo oikeaa kokoakin. mirri sai samalla ohjeet siitä mitenkä se puetaan ja minäkin. No minä ostin sen, vaikka epäilin mitenkä paljon sille käyttöä tulee. Tämä oli hyvä kaupassakäynti ja mirrikin selvisi siitä hengissä.

Muutamasta kaupasta etsittiin talvisia villaisia hameita. Ei muuten mikään helppo juttu, valikoima on todella onneton. Yksi lyhyt hame löytyi ja se ostettiin. Pitkiä ei löytynyt.

Kenkiä kokeiltiin parissakin liikkeessä, mutta en oikein tiennyt millaisia haen hänelle, joten se jäi sovittamisen asteelle.

Viimeinen pikku juttu oli kondomit. Käskin hänen ostaa niitä kioskilta metroasemalle mentäessä. Tuli toppi. Hän hätäisesti pyysi, että jos samalla kun ostetaan ruokaa. No minulle sekä kävi. Eihän hän sitä muistanut kun mentiin hänen lähikauppaansa. Vaan minä muistin ja nakkasin ostoskoriin kortonkipaketin. Kivaa punastelua kassalla.

Katseltiin yksi DVD ja vähän videon pätkiä netistä. Nipistimiä. piiskaa mutta ei mitään kovin ihmeellistä. Paljon juttelua ja läheisyyttä, mitä kumpikin kaipasi. Tuo ostosreissu oli pääosassaMuuten siinä meni pari päivää mukavasti .. rentouduin ja nukuin rauhallisesti  yön, kuulemma. No stressi heikentää unen laatua ja nyt puhun työperäisestä stressistä.

Kaulapanta jäi vieläkin ostamatta.

Omistaja