Dokumentti "Iso rakkaus" pisti kyllä miettimään. Itselläni tuli lähinnä mieleen hyväksikäyttö. Jo valmiiksi heikon itsetunnon omaava henkilö. Siihen sopivasti kehumista, rivien välistä vaikuttamista ja soppa valmis, tai kuten kyseisessä ohjelmassa toisen tahdon toteutuminen mahdollista. Terveyden kustannuksella, voih.

Manipuloinnilla saa paljon aikaan suhteessa kuin suhteessa. Tuo manipulaatio on aika piilossa olevaa…kohde ei edes välttämättä tajua toimivansa toisen mielen ohjaamisen alla. Siis ettei sitä olisi tietoinen niistä tavoitteista ja toimenpiteistäkään mitä itseen kohdistuu, ainakaan kaikista. Kyse ei ole tavallisesta arjen suostutteluista vaan suuremmasta vaikuttamisesta. Pelottavaa, jos ei tajuakkaan... Sitä kun on luullut olevansa kartalla aika hyvin. Vaatii ehkä tavoitteista keskustelua*virn*.

Mitä haluan suhteessa oikeasti ja mitä teen miellyttääkseni…?No tietynlaista kahden kauppaa suhteet ovat, myös pervoilupuuhat.   Julkisuusleikit menevät enimmäkseen Omistajan iloksi, sen voinen myöntää. Toisaalta haluamaani subeiluun sisältyy jossain määrin asioiden tekeminen jotka eivät ole sillä hetkellä mukavia. Muut leikit jäävät haluan osastoon suurimmaksi osaksi:).

Tuosta seuraavasta olen kyllä eri mieltä. Omistajan tekstistä lainaus ”saan kenkää kun menen liian pitkälle”. Pitää mielestäni rajat, halut ja tahdot olla niin paljon selvillä ennen kuin ryhtyy johonkin leikkiin… ettei jälkeenpäin ole monon kuva persuuksissa. Vaikka kuinka olisi, jopa pelkokin osana leikkiä…haluaisin tietyn turvallisuuden olevan olemassa kuitenkin. Siten että Alistaja osaa myös laittaa tilanteen poikki…jos esim kipukynnys  leikin tiimellyksessä alistettavalta kiihkon myötä katoaa.  Juu lyhyesti; mopon pitäisi pysyä käsissä molemmilla.

 Olenkohan  vallan koukussa…kuudes tunti korsetissa menossa tänään…että silleen.:DD

mirri