Blogia lueskeltuani, huomasin sen etten ole maininnnut suuremmin erästä isoa asiaa. Nimittäin sitä... minä nautin subina olemisestani.

Subi olen sillä perusteella että haluan alistua tai paremminkin tulla alistetuksi. Ehkäpä minulla on avuttomuusfetissi :D. En ole kuitenkaan orja, sillä en ole tahdoton…vaan sitä omaa tahtoa riittää ja pidän kiinni osasta niistä oikeasti. Monesta subista poiketen, pidän myös uhmailusta...se on osa minua. Lisäksi tämä ulottuu arkeen jotenkin kivasti, eikä aina erotu, näin etänä missä subin rooli on päällä missä ei. Olen vain ja annan mennä vaikka sitten toista totellen. Nautinnollista on ainakin itsellä…ei aina tekemisen aikaan, vaan ennen ja jälkeen varsinkin.

Tuleva tapaaminen jännittää kunnolla ja nyt kun tiedän muutamia asioita sisällöstä, kuten kauppakierros...ja vessan ovi auki oltava....niin fiilis on epämiellyttävä ja pelottava. Niin uskalletaan nyt sitten myöntää että pidän myöskin välillä siitä itse tekemisestä. Vaikka onkin hävettävää ja noloa ja mitä onkaan.  Esim.  leikkiä camin edessä.  Käskytyksestä, piiskasta, sidottuna olemisesta, nipistimistä pidän ja nautin tiettyyn pisteeseen asti...Sieltä rajan reunalta vastapuoli mitä ilmeisimmin sen oman nautintonsa ottaa. Hänen halunsa kun ovat oikea satuttaminen ja nöyryytys , en pidä  kaikesta mitä tulen kokemaan. Äkkiä arvelen noin.

Eikun junalle tästä...