Keskustelimme asioista tapaamiseen liittyen jo hyvissä ajoin. Olin kertonut mirrille mitenkä aamu menee. Tulen hänen hotellilleen - hän saa vitsaa ja menemme aamupalalle.

Ennen aamun kahvituntia annoin varsin yksinkertaisen käskyn ja  palatessani poikkesin meseen tarkistamaan tilanteen. Siis aivan täydellinen tottelemattomuus. Ei edes pienintä yritystä. Siispa muutin tapaamisemme aamua vähän:

mirri odottaa huoneessa korkkareissa, minihameessa, stayupeissa ja ilman pikkareita. Annan vitsalla 30 iskua ja jokaisen iskun mirri laskee, kiittää ja pyytää uutta. Viimeisen iskun jälkeen lähdetään välittömästi aamupalalle ilman pikkareita ja minihameessa. Sen jälkeen palataan huoneeseen.

No pitkän vonkumisen aikana minulle selvisi kuinka lyhyen hameen hän oli päättänyt pukea ko aamuna päällensä. Ja ihan oikeasti halusin sen hänen päällensä, joten annoin punaisten stringien verran periksi. Aikaa rauhoittumiseen vitsan jälkeen en anna, vaan lähdemme heti syömään.

Että sellaista ämpyilyä ja seurauksia.

Omistaja