Kun etäisyyttä on enemmän kuin sata kilometriä, täytyy välistä pitää suhdetta yllä muutenkin kuin tapaamisilla. Mese ja puhelin ovat ihan ok, me käytämme enemmän meseä. Minä katselen aina mirriä kameran kauttakeskustellessamme ja syyskuun lopussa ostin itsekin camin. Siitä oli tiettyä hyötyä, hänkin jotenkin vapautui.

Nipistimillä on tullut leikittyä. Nyt hän pystyy pitämään jo minuutin metallisia punaisia nipistimiä nänneissään. En enää muista mistä ne ostin, mutta tiukat ne on. Tästä on hyvä jatkaa. Vikinä ja pyytely saa minut kiihottumaan kun katson sekunttikellon viisareiden pyörimistä. Puolesta minuutista aloitettiin ja ainakin kahteen mennään syksyn aikana .. pikkuhiljaa varoen.

Seisominen paikallaan vain sukissa ja korkokengissä kunnes annan luvan liikkua. Pyykkipojilla leikkiminen. Itsetyydytys käskettynä. Kaikkea hauskaa voi keksiä.

Olen kieltänyt mirriltä farkkujen käytön kotona. Kovin hitaasti hän vain on alkanut etsiä hameita kaupoista. Tämä taitaa tosissaan olla hänelle iso juttu ja siksi minulle niin kiihottava.

Täytynee lähteä kaksin ostoksille.

Omistaja