Niitä tulee jotenkin mietittyä vähemmän, kuin kyseessä olisi pieni tauko arjen keskellä. Siksi en niistä kovasti pidä.

No nyt ratkaisin ongelman sillä, että jätin suunnittelun mirrille. Itse keskityin vain siihen, että olen oikeassa mielentilassa. Ja mirri keräsi olohuoneen pöydälle tavaroita mitä halusi minun käyttävän. Varoitin kyllä, että jos siinä no teetä, niin se voi polttaa ihoa Kieli ulkona Viinirypäleet hän unohti, eikä tahallaan, sen tiedän.

Lupasin pitää huolen, että olen yksin kun soitan ovikelloa, koska halusinhan hänen avaavan oven lähes alastomana. Piru iski mieleen kuitenkin ja painoin peukalon ovisilmän päälle. Aikani kuuntelin tuskailua ja kiroomista toisella puolen kunnes pyynnöstä otin sormen pois silmän päältä.

Itse leikissä tahti oli nopea ja olin aika raaka. En pyrkinyt mirrin itkuun, mutta pidin siitä kovasti ... kiihoituin todella. Paljon pienessä ajassa ... ja hetki sylikkäin. Sitten sitä keitettiin ne teet ja juotiin .. turistiin arkisista asioista, kunnes minun piti lähteä laivalle.

Pidin kovasti hetken tuokiostamme, vaikka aina tuollaisessa lyhyessä on se riski, että subi tuntee jäävänsä paitsi.

Ja tuo subin paikan näyttäminen.... no 20 seteli rintojen väliin sehän se on. mirri ottaa sen maksuna ja se ei niinkään loukkaa häntä kuin saa kirota pärrästämään ja jotenkin suuttumaan itselleen. Vaikea selittää sitä reaktiota ... kenties mirri selittää itse Nauru

Omistaja