Nyt on ollut tässä kirjoittamisessa pientä taukoa .. pääsiäispyhät teki osansa ja osan myös viime viikon loppupuolelle suunniteltu kolmen päivän leikki. Se meinaan peruuntui minusta johtuen. Ja ihan kalkkiviivoilla, jos myöhemmin olisin peruuttanut niin se olisi ollut ohari.

Että minua riepoo ja kunnolla, eikä mirrikään ihan parhaalla mahdollisella tuulella ollut keskiviikkoa. Minulla oli hyvä konsepti valmiina: tapaaminen, seksibaari, mökki, ostoksille toisena päivänä, lisää kivaa yhdessäoloa ja leikkiä. Olin varannut mukaan kaiken penkistä alkaen aina muttereihin.

Joskus tulee elämässä tilanteita, että ei voi tehdä sitä mitä oikeasti haluaisi. Mutta kyllä se ottaa sielun päälle, oikein ahistaa. Tuo tapaamisen ajan järjestäminen on juttu sinänsä .. kaikki pohjustus .. sitten paikan ja teeman valinta.. konsepti .. se vie aikaa, no kuukauden. Tuo konsepti on minusta parempi sana kuin ohjelma tai repertuaari. Minulla konsepti tarkoittaa suunnitelmaa ja nippua juttuja, joihin varaudun mielessäni sekä varusteissa. Konseptissa on paljon juttuja, aina enemmän kuin kerkiän tekemään, itse tapaamisen menen intuitiolla. Elän hetkessä, mutta olen varautunut nippuun juttuja, käytän ne mitkä sopivat tilanteeseen.

Rassaa kun koko touhu peruuntuu.

Ei kai tässä auta kuin odottaa nokkosten kasvua ja katsoa seuraavaa aikaa.

Omistaja