Sain eilen keskustellessamme aivan upean idean ja nyt kun mirrillä on vapaapäivä, niin se on hyvä toteuttaa. Hän on muutenkin menossa ostoksille.

Soitin hänelle aamulla ja käskin soittaa minulle kaupungilta. No ensimmäinen yritys yhdentoista alla meni mönkään, minä olin miitingissä. Mutta toinen lounaan jälkeen onnistui paremmin. mirri oli sopivan liikkeen edessä. Selasin nopeasti netistä ko liikkeen valikoimaa, sitä vähää mitä heidän mainoksistaan löytyi. Ja löytyihän sieltä kuva punaisista melko läpikuultavista hipstereistä. Ne kelpasivat.

Ohjasin mirrin liikeeseen ja alusvaatepuolelle. Siellä käskin etsiä käsiin myyjän. Kun hän sanoi myyjän olevan vieressä, käskin antaa puhelimen tällä. Vähän mirri selitteli myyjälle, että voisitko vastata tähän ja sieltä voi tulla mitä vaan.

No ei tullut mitä vain. Esittäydyin ja selitin haluavan mirrille kertomani hipsterit. Vielä kun käytiin keskustelu siitä kenelle ne tulevat, että mirrille, niin homma oli selvä   mirrille en kertonut muuta kuin käskin seuraamaan myyjää.

Aikani odotin ennen kuin soitin. Hälytys katkesi ... hmmm Olin aikalailla miettinyt tätä, että uskallanko ja mitenkä mirri suhtautuu. Kävin läpi myös riskejä myyjän suhteen. Kun itse en ole paikalla, on vaikea arvioida milloinka pitää kääntää kelkkaa ja lopettaa jotenkin luonnollisesti. Aloin jo miettiä ottiko mirri nokkiinsa kunnes puhelin soi. Huh kaikki kunnossa, eikä suurempia henkisiä vaurioita.

Äsken näin ko hipsterit hänen jalassaan. Ihan kivat.

Omistaja