Helteen keskellä mukava yllätys Omistajani pikavierailu. Korkkarit asunani…no helteen takia ihan hyvä asu. Entäs sitten kun ovikello soi? Onko siellä varmasti odottamani henkilö? Siinä ja siinä että rohkenin oven aukaista.

Tehtäväkseni oli jäänyt kerätä olohuoneen pöydälle välineet mitä haluan vierailun puitteissa käytettävän. Tarjottimelle olinkin kasannut erilaisia nipistimiä pitkän rivin. Narua oli pari pätkää. Aamulla hakemani vitsat ojennuksessa. Omistajani nippusiteistä tekemän piiskan laitoin esille myös.  Ei paljoa, muttei aikaakaan paljoa. Eikä välineurheilu ole päällimmäinen asia.

Lämpökö pään sekoittanut…oloni oli hassu. Tyyliin… tuossa on välineet, tee mitä haluat, tässä olen Pusu. Siinähän sitten todellakin olin.

Omistajani alkutervehdysten jälkeen, nappasi rypäleen käteensä. Minkäs tein, olin rypäleet pöydälle jättänyt, ne olivat hänen käytössään nyt leikkivälineinä. Parilla rauhallisella toistolla Hän sai minut tottelemaan. Jalat levälleen, kädet taakse ja suu auki. YÄK, YÄK. Arvata voi missä rypäle kävi ennen minun suuhuni päätymistä, eikä mahdollisuutta lähteä sylkemään sitä.

Seuraavaksi rinnat saivat osansa nipistimistä ja piiskastakin. Nipistin toiseen rintaan ja naru siihen kiinni. Helppo taluttaa mirriänsä miten vaan. Jossain vaiheessa olin haarat levällään jalat sidottuna pöydän jalkoihin. Siinä piiskaa jalkoväliin ja rinnoille. Herkälle alueelle kävi kipeästi, kyyneleet alkoivat lähes heti ensimmäisten iskujen jälkeen valua. Tiukka hali kuivasi kyyneleet, kunnes leikit jatkuivat. Omistajani ripusti nipistimiä rintoihin ja häpyhuuliin. Ja kaikkein kipeää tekevin vaihe oli …nipistin klitan seutuun  Huuto . Vai olikohan kipein piiskaus vai nipistinten heiluttelu, kunnes vetämällä irti. Itku palasi entistä voimallisemmin. Omistajani purki narut ja nipistimet ja pääsin kunnolla syliin. Taisin hetken jopa nyyhkyttää. Itku

Yhdessäolo jatkui muunlaisen kivan merkeissä. Hien sekoittelua, läheisyyttä ja juttelua.  

Kumma juttu tavallisesti valitan ja pyydän lopettamaan kivuliaiden leikkien aikana. Nyt en, annoin vain tapahtua, otin vastaan.  Oli hyvin tyydyttävä pikakohtaaminen. Ettei menisi vallan hempeilyn puolelle … Omistajani näytti lähtiessään tälle mirrille subin aseman ja paikan hyvin selvästi! Päättämätön

mirri